tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kiitos 1990 - 1999 vol8.

Huhhuh. Hattu pois päästä. Nyt on XXL:n Top 250 hiphop songs of the 90's-listalla vuorossa kova biisi: Lords of the Undergroundin Chief Rocka.

Tämä on juuri sitä 90-luvun boombap-räppiä, johon itse rap-musiikissa ja hiphop-kulttuurissa aikoinaan ihastuin. Ihastus on muuttunut kypsäksi rakkaudeksi ja kumppanuudeksi, mutta kun näitä vanhoja biisejä silloin tällöin kuulee, niin mieleen palaavat ne vanhat hyvät vibat, joita tämänkaltaiset biisit aiheuttivat.

Itse video on lisäksi täynnä rehtejä räppikliseitä ysäriltä, joten onhan tämä nautinnollista.

http://vimeo.com/40315878
Video löytyy tällä kertaa Vimeon kautta.

Lords of the Underground on kolmihenkinen kokoonpano Newarkista, New Jerseystä. Trion esikoisalbumi Here come the Lords julkaistiin syyskuussa 93, ja se nousi Billboardin listalla sijalle 66. Esikoisalbumilta löytyy myös Chief Rocka, joka oli yksi albumilta julkaistusta viidestä sinkusta.

Toisen albumin, Keepers of the Funkin (1994)jälkeen kolmikon tiet hajaantuivat muutamaksi vuodeksi, kunnes he palasivat yhteen vuonna 1999 julkaistulla Resurrection-levyllä. Tämän jälkeen bändi vietti jälleen hiljaiseloa, aina vuoden 2007 julkaistu albumin House of Lordsiin saakka. Kaksi jälkimmäistä julkaisua eivät saavuttaneet suurempaa menestystä, ja L.O.T.U.G muistetaankin ennnekaikkea yhtenä hip hopin kultaisen aikakauden suurista nimistä. Siksi se on myös itsestään selvä valinta tällä listalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti