Jälleen on päivitetty ja kertailtu sotilastaitoja. Helsingin Maakuntakomppania treenasi asutuskeskustaistelun merkeissä Helsingin Santahaminassa, ja myös allekirjoittanut oli mukana touhuamassa. Toimintaa riitti aamusta iltaan (yöhön), ja puuduttavan teoriaharjoittelun lisäksi päästiin myös räiskimään RK:lla pitkästä aikaa oikein kunnolla, useamman sadan laukauksen verran. Vähäksi aikaa sotavietti tuli täten tyydytetyksi.
Edellisen kerran kävin kertausharjoituksissa marraskuussa. Silloin opiskeltiin asutuskeskustaistelun perusteita taistelija- ja partiotasolla, nyt oltiin päästy jo ryhmän ja joukkueen liikkumiseen. Seuraavan kerran ilmeisesti olisi tarkoitus sitten toimia komppaniana, jos vain määrärahat riittävät jatkoharjoitusten järjestämiseen.
Itse olen miehistöä, eikä minun tarvitse juurikaan vaivata päätäni joukkuetason taktiikoiden suhteen. Kun taas yhden viikonlopun sai seurailla ryhmän- ja joukkueenjohtajien puuhaamista, voi jälleen kerran todeta: johtaminen on äärimmäisen haasteellista puuhaa. Jos ihmisten esimiehenä toimiminen "tavallisessa" työelämässä on vaikeaa, voi vain kuvitella minkälaista se on tilanteessa, jossa kyseessä on oma ja kollegoiden henki. Toki nyt oli kyseessä rauhan ajan harjoittelu, ja toivon mukaan meidän sukupolvemme ei joudu taitojaan tositilanteessa koskaan kokeilemaankaan. Hatunnosto kuitenkin jokaiselle, joka johtamisen kanssa tavalla tai toisella on tekemisissä. Viikonlopun aikana johtajat pääsivät treenaamaan johtamista todella paljon, ja sunnuntaihin mennessä se sujuikin näin sivusta seuraajan silmin kohtuullisen kivasti.
Väkisinkin sitä miettii, miten pärjäisimme ns. tositilanteessa? Sodankäynti on muuttunut talvisodan ajoista, eikä varsinaista rivissä rintamalla odottelua enää olisi luvassa. Sen sijaan monivivahteista ja liikkuvaa, kumpaakin osapuolta kuluttavaa sotimista olisi varmasti edessä. Miten pää kestäisi? Entä omat fyysiset edellytykset?
Olen pitänyt itseäni kohtuullisen hyväkuntoisena, mutta viikonloppu antoi toisenlaisen signaalin. Kun toimintaa on aamusta iltaan, ja yöllä vielä marssitaan 16 kilometria Helsingin tunneleissa, ei vetoa enää löydykään. Ajatus siitä, että "kykenee fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan kolmen vuorokauden yhtämittaiseen ratkaisutaisteluun" tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta. Toki tämä antaa hyvä herätyksen omien treeni- ja kuntoilumäärien merkittävään lisäämiseen.
Kaikenkaikkiaan antoisa viikonloppu, vaikka niitä armottoman vitutuksenkin hetkiä tuli koettua. Jälkikäteen fiilis on hyvä ja ne kovimmat kyrsimiset kyllä taas pikkuhiljaa unohtuvat. Pakko myös antaa plussaa mainiosta ruokatarjonnasta. Olin "tilannut" sianlihattoman ruuan, ja sitä olikin jatkuvasti tarjolla. Ehkä Santahaminassa on jo pikkuhiljaa totuttu myös eri ihmisten erilaisiin ruokavalioihin, jossain Kontiolahdella voisi olla haasteellisempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti