keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kuka, mitä, hä?!

Olen jo pidemmän aikaa seuraillut "kateellisena" blogeja, joissa kirjoittaja avautuu elämästään sen kaikilta kanteilta. Osa kirjoittaa omalla nimellään aika tiukkaakin tavaraa, osa taas naamioituu mieluummin nimimerkin taakse.

Itsekin kirjoittelin joskus omalla nimelläni politiikasta ja muusta maailman menosta, mutta koin sen loppujen lopuksi aika rajoittavaksi. Aina joutui miettimään sitä, että kuka tahansa voi lukea noita tekstejä. On kyseessä sitten tuleva työnantaja, vanhemmat, tyttöystävät tai kuka tahansa muu. Viimeistään siinä vaiheessa kun hain aktiivisesti töitä, jouduin putsailemaan aika paljonkin tiukimpia mielipiteitä blogistani. En halunnut niiden ärsyttävän mahdollisesti googlailevaa työnantajaa niin, että työpaikka jäisi saamatta.

Kun alkuperäistä blogiani lähdin kirjoittamaan asiapohjalta, pysyi sen linja loppujen lopuksi turhan asiapitoisena. En voinutkaan enää pistää vakavampien juttujen väliin ns. hömppää, joten blogin aihepiirit jäivät itseaiheutettuna turhan kapealle.

Nyt ajattelin korjata tämän. Pidän kirjoittamisesta ja jälkikäteen on äärimmäisen mukava lueskella omaa ajatustenvirtaa. Siispä vakaa aikomukseni on kirjoitella tänne blogiin kaikkea maan ja taivaan välillä. Vakavaa ja kireää politiikkaa, uskon asioita, matkailua, ravintoloita, urheilua, kirjajuttuja. Osa jutuista tulee olemaan pidempiä, osa saattaa olla vain muutaman rivin hihkaisuja ja ajatuksen virtaa.

Perimmäisenä ajatuksena olkoon siis se, että kirjoittaja saa näin purkaa omia patoutumiaan kirjoittamalla ne johonkin julkiseen paikkaan. Jos se helpottaa omaa oloa, niin blogi on silloin täyttänyt tarkoituksensa. Vielä mukavampaa, jos joku lukija löytää täältä jotain kiinnostavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti